Viikonloppu oli ja meni, piti yllätyksiä täynnä monelta. Hyvää ystävää autoin hänen sisarus ongelmissa, tai lähinnä henkisenä tukena olin. Tänään aamusta pojat tuli vietyä päiväkotiin ja aamulla vaimo sai tiedon että pääsee opiskelemaan AMK lempi alaansa. Itselleni varasin aamusta lääkäri ajan koska 1.5vk sitten vas käden keskisormi jäi auton oven väliin ja no rutina kävi. Uudet kuvat otettiin tänään, Keskiviikkona radiologi kahtoo kuvat ja lääkäri soittaa, ainakin nivelkapseli tms on rikki. Tuli vihdoin ja viimein esikoisen papereita jossa DG: 90.0 aktiivisuuden ja tarkkavuuden häiriö. Nyt siis mennään ilman lääkehoitoa toistaiseksi, ja toivotaan että saamme päiväkotiin tukea juniorille.

Ensiviikolla sitten rouvalla ja toiseksi vanhimmalla muksulla alkaa matka Helsinkiin HUS, uuteen lasten sairaalaan liittyen harvinaiseen luustosairaus epäilyyn ja Lauantaina olisi sitten hevisaurus keikka kulttuuriareena44 ja sitä seuraavalla viikolla meneekin pari-kolme päivää ja yötä Kuopion Yliopistollisessa Sairaalassa saman juniorin kanssa. Tänään ei ollut itselläni Nepsy kuntoutusta se siirrettiin Keskiviikolla, jonka vuoksi ehkä normaalia helpompi maanantaina, ei myös ollut parkouria tai ei päästy.

Tällä hetkellä toivon sydämmellisesti että saisimme ihanan joulun järjestettyä, olisi kaikille sopivaa ruokaa, normaalia ja allergia versiota, olisi kaikille lapsille jonkin sortin paketit, oltaisiin terveitä joulunpäivät <3

Joulupukki voisi myös muistaa vanhempia, tuoda vaikka hyvää mieltä ja rakkautta ja unta <3

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

-Timppa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.