Mikä on riittävästi ja mikä liikaa? Siinä onkin miettimistä.

Mikä on mielestäsi riittävästi ja mikä liikaa?


Lupasin kirjoittaa useammin kuin kerran viikossa, voima varoja on taas koeteltu.

Viikko sitten maanantai alkoi nepsy kuntoutuksella ja nyt taas täällä nepsyssä 16.15-17.00. Hetki aikaa kirjoittaa.

Edeltävänä viikonloppuna sunnuntaina kävimme katsomassa ennakkoon isompien lasten kanssa RR RistoRäppäääääjän, se oli ihan hauska jopa minun mielestäni.

Tiistai nyt on hiukan hämärän peitossa, taisin kotona olla koko päivän ja rouva opiskeli koululla vai kirjastolla.

Keskiviikkona kävin viemässä vaimon opiskelemaan koululle ja itse kävin asioilla sekä kaupassa, ja iltapäivällä lähdin hakemaan vaimoa koulusta ja sainhan minä sen sieltä kyytiin ja matka alkoi hakemaan lapsia päiväkodista. Mutta  se päättyikin nopeasti savilahdentielle, ajeltiin hissukseen eteenpäin ja meidän perään ajoi auto 60km/h, nuorella kuskilla oli tuulilasi ihan huurussa ja jäässä, hän oli kyllä poliisille kertonut että aurinko häikäisi mutta aurinko ei edes tuolloin paistanut. Sen verran kova pamaus oli että ambulanssilla molemmat kysille tarkastukseen. Rouvalla ei ollut murtumia, mutta paikat tulee olemaan pitkään kipeät. Itselläni vanhan kolarin 4 murtunutta nikamaa on luutunut yhdeksi pötköksi joka tekee selästä jäykän, jos nikamien yläpuolella rupeaa olemaan ongelmia niin tullaan selkänikamia raudoittamaan yhteen, jolloin myös pitäisi saada painoa pudotettua. Että metalli tankojen rasitus vähenee.

Jouduin myös seuraavan päivänä käydä näyttämässä vas olkapäätä koska se on kipeytynyt hullunlailla ja sama jatkuu edelleen, sain terveyskeskus lääkäristä kiirellisen lähetteen  ortopedille.

Tähän kaiken päälle lapsille nousi kuumetta ja siihen vielä lisänä 2/4 lapsista oksentanut, jospa se kiertäisi kaikki äkkiä ohi. Myös auton korjaus arvio säädöt, uudet lasten istuimet tilattu ja ja. Kaikkea. Vaimon pitäisi opiskella tässä kaikessa tohinassa.

Itse myös aika viulun kielenä, pitäs osata löytää oikea fenshui tms.

Nyt on lapset nukutettu ja hetki netflix aikaa.

-Timppa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.