Huh huh, Hiihtoloma oli ja meni. Oli raskasta, tai erittäin raskasta mutta mukavaa.

Olimme Päijät Hämeen suunnilla Heinolassa, Kummipojan perheenluona, toki perheen Äiti on meidän kaksosten kummi myös sekä nähtiin myös omaa kummipoikaa ja meidän yhden lapsen kummia sillä reissulla.

Neljäpäivää vierähti heinolassa erittäin hyvissä merkeissä. Perus puuhasteluja, ulkoilua, hyvää ruokaa, ja niin edelleen.

Mukana oli myös meidän vinttikoirat Mosse & Morris <3
Meinasi pojat olla väsyneitä reissussa, oli lapsien kanssa puuhastelua ja paljon ulkoilua.

Mosse & Morris

Perjantai-Lauantai Vieraita kylässä.

Perjantaista-Lauantaihin meillä olikin vieraita sitten kylässä, edellisestä näkemisestä olikin 15vuotta aikaa. Mutta yhtä tyhmät jutut molemmilla oli edelleen. Yhteisenä yhdistävänä tekiäjä oli aivovamma ja lapset. Mukavaa oli ja yhteydenpito jatkossa on varmasti tiiviimpää.

Eikä pyörätuoli paljon hidastanut menoa 🙂

Nana koira pääsi viimeiselle matkalle <3

Reissusta palattuamme meidän Mummo Koira Nana jouduttiin viemään viimeiselle matkalle. Kerkesit opettaa meidän perheessä niin koirat kuin lapset. Vuosia yhdessä kuljimme. Nyt sinun on parempi olla, eikä enää koske ja saat juosta vapaana ja kivuttomana <3

Lepää rauhassa kamu <3