Avainsana: kuntoutus

Menneiden päivien tapahtumia? Kuntoutusta! Nuorten mielenterveys! Nuorten tapahtumia!

Ensinmäisenä asiana mikä herättää pohdintaa ja erinlaisia tunnetiloja on kauppakeskus hermannin tapahtumat.

MIKSI MT-Palvelut on päästetty niin kuralle ettei nuoret / nuoret aikuiset / aikuiset ei saa tarvittavaa apua ja miksi valtioa / kaupunkit ei tue vaikka 3 sektorin pisteitä reilulla kädellä että kaikki saataisiin edes jonkunlaisen avun piiriin siksi aikaa kun hoito kontakti saadaan auki oikeaan paikkaan.

Kuopio on tunnetta savolaisesta leppoisuudesta ja lupsakkuudesta, tällä viikolla se hetkeksi särkyi ikävästi ja surullisesti. Voimia kaikille ketä tapahtuma on koskettanut, toivottavasti näistä asioista ei tarvitse lukea enää koskaan vaan valtio ja kaupunkit saa kaikki palveluiden piiriin ketkä sitä apua tarvitsevat.

Me saamme kiittää suomen poliisia / itä-suomen poliisia jotta lisäuhreilta vältyttiin. Me saamme kiittää pohjois-savon pelastuslaitosta heidän nopeasta ja ammattitaitoisesta toiminnasta jotta apu saatiin ajoissa perille ja avun saajat hoitoon Kuopion Yliopistolliseen sairaalaan.

Opiskelu aikoina tein ryhmätyönä videon koskien nuorten mielenterveyttä

Perhettä ja Kuntotusta

Viikonloppuna tuli käytyä kahteen kertaan laavuilemassa lasten kanssa sekä ulkoiltua muutenkin useampaan kertaan erinlaisten leikkien parissa.

Tällä hetkellä minulla itselläni on siis menossa nepsy kuntoutus kerran viikossa ja 1-2 kertaa viikossa nepsy valmennus. Näillä yritetään saada pikkuhiljaa vammautuneet aivot kuntoutumaan ja elpymään. Tämä on niin henkisesti kuin fyysisesti myös raskasta, siihen kun lisätään kiireinen perhe elämä jota joutuu jäsentelmään ja suunnittelemaan erittäin tarkasti jottai kaikki saisi toiminaan edes joskus normaalista.

Kuopion Parhaat Bileet Part2, Kulttuuriareena44.lla Perjantaina 4.10.2019

Sain kunnian verestää muistoja ja toteuttaa KPO PARHAAT BILEET PART2 julisteen. Siinä on nuorille ilmaista, päihteetöntä ja hauskaa tekemistä. On sitä sun tätä, kaikilla mausteilla. Suomiräpistä dj hommiin. ja palkinnot tarjoaa ITC.FI

Long Time No See!

What happened?

Mitä ihmettä? Mitä Mitä Mitä?

Ei en ole kirjoittanut pitkilleen blogiin mitään? mutta miksi? Mitä ihmettä? Tässä on nyt ollut vähän ala mäkeä ja lisää alamäkeä sekä alakuloisuutta tai kesällä ehkä oli ennemminkin. Mutta nytten ehkä on valoa tunnelin päässä? Vai onko sittenkään?

Kesällä oli todella alakuloinen hetki tai ennemminkin jakso, mutta siintä on nyt päästy yli osittain. Edellinen kirjoitus kertoikin:

Stressi ja ahdistus!

Miten voi muka stressata ja ahdistaa?
Miksi en jaksa?
Miten taistella eteen päin?

Siinäpä se kysymys onkin? Miten?

Mutta sitä ollaan nyt taisteltu eteenpäin ja toivottu että asiat loksahtelisi paikalleen. Noh, Kela on ollut ihmeen “myötämielinen” moni asia on mennyt paremmin kuin hyvin, jonka vuoksi tietyt asiat helpottuu todella paljon. On edelleen samaa ongelmaa en tunne omia rajoja, en tunnista omaa väsymystä, jne. Mutta ehkä tässä pikkuhiljaa saa siihen apua koska nykyään minulla on NEUROPSYLOGINEN VALMENTAJA jonka kanssa opetetaan aivoille sitten niitä tärkeitä asioita. ja siihen lisänä myös käyn edelleen NEUROPSYLOGINEN Kuntoutuksessa.

Tähän ehkä voisinkin lisätä mitä hyvää on tällä välillä tapahtunut ettei mene pelkäksi negatiiviseksi.

  • Nepsy Kuntoutus jatkuu
  • Nepsy Valmennus
  • Lääkkeiden erityiskorvattavuus hyväksytty seuraavalla 5vuodelle.

  • Tavannut todella mukavan, ystävällisen sekä hienon ihmisen josta onkin tullut hyvä ystävä minulle, Hän on niitä harvinaisia ihmisiä joka ymmärtää mitä on kun elämä koettelee ja minkälaista on elää tässä maailmassa jos sinulla on rajoitteita jotka vaikuttavat elämän laatuusi. Tämä kyseinen ystävä on myös erittäin hyvä isä, sitä SUPERISÄ Sarjaa!
SuperDad


Suurin kiitos kuuluu vaimolleni kun edelleen jaksat olla tukenani ja kulkea yhtä matkaa kanssani!

-Timppa